TAMMESSA ON NYT MANGA-ALE!

Valtava valikoima mangoja huippuedulliseen kampanjahintaan vain 4 eur/kpl -
etsi omat suosikkisi ja tilaa useampi kerralla!

Tutustu ale-tuotteiden valikoimaan


TERVETULOA MANGAN MAAILMAAN!

Mitä manga on?

Manga on sarjakuvaa tarkoittava japaninkielinen sana. Japanin ulkopuolella sitä käytetään usein nimityksenä juuri japanilaiselle sarjakuvalle, joka on saavuttanut melkoisen suosion etenkin Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Manga siinä muodossa kuin sen nykyään tunnemme on pitkälti peräisin toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta. Suurin yksittäinen vaikuttaja oli Osamu Tezuka, jonka luomuksiin kuuluu mm. alkuperäinen Astro Boy -sarja. Hän otti käyttöön lukuisia, erityisesti elokuville ominaisia ilmaisutapoja kuten vaihtelevat kuvakulmat ja zoomaukset. Japanilaisesta sarjakuvasta tuli tekstitettyjen pysäytyskuvien sijaan elävää, virtaavaa tarinaa, jossa kuvilla oli tekstiä suurempi merkitys.

Alkuun manga oli suunnattu lähinnä lapsille. Sitten kustantajat huomasivat, että lapsena mangaa lukien kasvanut nuoriso ja nuoret aikuisetkin olivat otollista yleisöä. Mangaa alettiin tehdä myös varttuneemmille.  

Japanilainen sarjakuva käsittelee aiheita laidasta laitaan; päähenkilö voi olla yhtä hyvin supersankari tai samuraisoturi, prinsessa tai koulutyttö, kokki, golfin pelaaja, liikemies, puutarhuri, koira tai dinosaurus – toisin sanoen kuka tai mikä tahansa. Kaikki manga ei ole edes viihdettä: yksi sarja kertoo Japanin historiasta, toinen fysiikasta, kolmas taas antaa turvallisuusohjeita vaikkapa maanjäristyksen varalta.


Sangatsu Manga - Tammen mangaa

Sangatsu Manga on Tammen kustannuslinja, joka keskittyy japanilaiseen sarjakuvaan eli mangaan. "Sangatsu" on japania ja tarkoittaa maaliskuuta.

Sangatsu Mangan kirjoissa on aina ikäsuositus, jonka on tarkoitus kertoa sekä nuorille että heidän vanhemmilleen, minkä ikäisille kirja on tarkoitettu. Kyseessä on kuitenkin ehdotus, ei varsinainen ikäraja!

 

Sangatsu Mangan kotisivuilla voit lukea lisää mangasta, julkaisemistamme sarjoista sekä niiden tekijöistä.

Alla näet tuoreimmat manga-uutuudet.

Tutustu myös laajaan sarjavalikoimaamme!




Himekawa Akira
Astro Boy 3
Lue lisää »
Hinta: 6,90 €
Lisää ostoskoriin »
Toriyama Akira
Dragon Ball 42
Lue lisää »
Hinta: 6,50 €
Ohya Kazumi
Dream Kiss 4
Lue lisää »
Hinta: 5,70 €
Lisää ostoskoriin »
Mori Kaoru
Emma 7
Lue lisää »
Hinta: 6,50 €
Lisää ostoskoriin »
Takaya Natsuki
Fruits Basket 2
Lue lisää »
Hinta: 5,50 €
Lisää ostoskoriin »
Arakawa Hiromu
Fullmetal Alchemist 19
Lue lisää »
Hinta: 6,50 €
Lisää ostoskoriin »
Izumi Rei
.hack 4
Lue lisää »
Hinta: 5,70 €
Lisää ostoskoriin »
Ando Natsumi
Horoskooppimysteerit 4
Lue lisää »
Hinta: 5,70 €
Lisää ostoskoriin »
Kardy Glenn
Kanji de manga 2
Lue lisää »
Hinta: 5,80 €
Lisää ostoskoriin »
Miyazaki Hayao
Liikkuva linna 4
Lue lisää »
Hinta: 7,80 €
Lisää ostoskoriin »

Maameren tarinat 4
Lue lisää »
Hinta: 7,90 €
Lisää ostoskoriin »
Kishimoto Masashi
Naruto 11
Lue lisää »
Hinta: 5,70 €
Lisää ostoskoriin »
Sadamoto Yoshiyuki
Neon Genesis Evangelion 11
Lue lisää »
Hinta: 6,50 €
Lisää ostoskoriin »
Oda Eiichiro
One Piece 42
Lue lisää »
Hinta: 5,60 €
Lisää ostoskoriin »
Moyoco Anno
Sugar Sugar Rune 7
Lue lisää »
Hinta: 5,70 €
Lisää ostoskoriin »
Ikumi Mia
Tokyo Mew Mew 7
Lue lisää »
Hinta: 6,50 €
Lisää ostoskoriin »
Kyujyo Kiyo
Trinity Blood 6
Lue lisää »
Hinta: 6,90 €
Lisää ostoskoriin »
Miyazaki Hayao
Tuulen laakson Nausicaä 2
Lue lisää »
Hinta: 9,30 €
Lisää ostoskoriin »
Puukangas Elli (kuv.) – Valkama Heikki (teksti)
Vartijat 1
Lue lisää »
Hinta: 5,90 €
Lisää ostoskoriin »
Takahashi Kazuki
Yu-gi-oh 30
Lue lisää »
Hinta: 5,60 €
Lisää ostoskoriin »