KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI
Kustannusosakeyhtiö Tammi on Suomen kolmanneksi suurin kirjankustantaja. Perustamisvuodesta 1943 lähtien Tammi on julkaissut korkeatasoista kotimaista ja käännettyä kirjallisuutta suomalaisille lukijoille. Tammi on lasten ja nuorten kirjojen markkinajohtaja sekä vahva haastaja oppikirjoissa.
Tammi-yhtiön muodostavat Yleinen kirjallisuus-, Oppimateriaalit- ja Kerhot-yksiköt. Kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisee vuosittain noin 400 uutta kirjaa sekä 200 muuta nimikettä. Yhtiön liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa toimii noin 120 henkilöä.
Tammi on osa kansainvälistä Bonnier-mediakonsernia, joka on alallaan Pohjoismaiden suurimpia. Bonnier-konsernilla on toimintaa yli 20 maassa painopisteenä Pohjois-Eurooppa. Bonnierin liiketoimintayksiköt ovat Bonnier Books, johon myös Kustannusosakeyhtiö Tammi kuuluu, Bonnier Magazine Group, Bonnier Business Press, Bonnier Newspapers ja Bonnier Entertainment.
Kustannusosakeyhtiö Tammen hallituksen puheenjohtajana toimii Maria Curman (toimitusjohtaja, Bonnier Books) ja toimitusjohtajana Anne Valsta.
Visio
Takaisin edelläkävijäksi innovatiivisesti ja rohkeasti!
Arvot
Kaikkien Bonnier-yhtiöiden yhteiset arvot ovat Sananvapaus, Laatu ja Vastuu.
Tammessa korostetaan näiden perusarvojen lisäksi luovuutta, avarakatseisuutta ja rohkeutta.