Pohjolan kasvit 1-3Pohjolan kasvit 1-3

Kauniimpia kuvia Pohjolan luonnonkasveista ei ole milloinkaan julkaistu!

Pohjolan kasvien kuvatauluilla on klassinen asema pohjoismaisessa kasvitieteellisessä kirjallisuudessa. Suurimman osan näistä väritauluista on piirtänyt professori C.A.Lindman, jossa yhtyi syvällisesti alaansa perehtynyt tiedemies ja lahjakas taiteilija. Tämän vuosisadan ensimmäisellä vuosikymmenellä julkaistiin Ruotsissa suuri kuvakasvio Bilder ur Nordens Flora, jonka Lindman oli suunnitellut käyttäen pohjana lähes sata vuotta aikaisemmin ilmestynyttä teosta Svensk botanik. Tammi hankki oikeudet teossarjan julkaisemiseen Suomessa samoihin aikoihin kun 4.painosta valmisteltiin naapurimaassa. Teoksen suomensivat ja muokkasivat Suomen oloihin dosentti Yrjö Mäkinen ja maisteri Unto Laine Turun yliopiston kasvitieteelliseltä laitokselta. Maisteri Jorma Taarna kirjoitti kuvauksia joistakin lisälajeista. Toimitustyötä ohjasi Helsingin yliopiston kasvitieteen laitoksen esimies professori Aarno Kalela. Suomalainen laitos ilmestyi v. 1964 nimellä Pohjolan kasvit. Kolme vuosikymmentä myöhemmin julkaistiin uusi laitos teoksesta , jonka värikuvat ovat edelleen vailla vertaa. Tekstiin on tehty uusimman tiedon vaatimat muutokset, suomalaiset nimet on uusittu nimistötoimikunnan luettelon mukaisiksi, levinneisyystiedot on tarkistettu ja lisätty tietoja uusista rauhoitusmääräyksistä sekä valinnoista maakuntien tunnuskasveiksi

Sivumäärä 1420
Kuvitus 663 värikuvataulua, joissa 783 lajia kuvina
Käteishinta 210,00 €
Osamaksuhinta 222,00 €